maanantai 9. joulukuuta 2013

Kuva potpuri kuluneen vuoden tapahtumista

 Heinäkuun alussa oli SBCAK:n leiri Hartolassa. Lajina etsintäkoe, joten jos jonkinlaista päästiin tekemään. Torsti pudonneen esineen noudossa

 Turon sisko Loru oli samassa ryhmässä. Just ja just saatiin kuva, kun sisarukset eivät olleet mitään parhaita kavereita :)
 Turo esine-etsinnässä
 Heinäkuun lopulla kävimme katsastamassa Tuusulassa pellot ja samalla morjesteltiin Torstin Saku-eno. Kuvassa vas. Turo, Torsti (makaa), Saku ja
 Elokuussa päästiin paimeneen

 Syyskuussa Covateco-leirillä hakua ja peltojälkeä. Turo tuo rullaa maalimieheltä
 Väliajalla ehti vähän riehua pellolla, joka oli "pyhitetty" juoksemiseen ja leikkimiseen

 Marraskuussa oli aivan lumetonta. Käytiin ottamassa pari kuvaa seinäkalenteria varten

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Turo tänään 8 vuotta!


Turo täyttää tänään 8 vuotta jota juhlimme huomenna treenien merkeissä. Paljon on taas tapahtunut ja ehditty touhuamaan vaikka mitä. Siitä kuitenkin lähipäivinä.
Turo 8 v

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Torsti "vinttikoirana" eli käytiin kokeilemassa viehejuoksua

 Helsingin kennelpiirin nuorisojaosto järjesti vinttikoiraharrastus illan yhteistyössä Helsingin vinttikoirakerhon kanssa. Meidänhän piti Torstin kanssa tunkea mukaan kokeilemaan viehejuoksua.
Torstilla on erinomainen saalisvietti ja se säntäsi vieheen perään vauhdilla
Torsti tuumasi, että tämä on juoksukilpailu tai se yritti todennäköisesti pysäyttää vieheen kiertämällä eteen.
 Uusi kierros ja kivaa oli!

Voi sen vieheen pysäyttää näinkin: seisomalla päällä se ei tasan tarkkaan liiku minnekään.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pikaisia kuulumisia

Kesä on täällä ja kiirettä pitää, edelleen! Turo ja Torsti kävivät fysioterapeutti Tamaralla tarkastuksessa ja hierottavana. Kumpikin on erinomaisessa kunnossa, joten jatketaan kaikkea harjoittelua. Nyt olemmekin harjoitelleet pääasiassa hakua ja esineruutua, mutta perjantaina hakuporukan hajaannuttua pitkin Suomea mökeille ym. teimme kummallekin koiralle jäljet. Torsilla on oikea idea, mutta hieman liian kiire. Ja töppö ohjaaja... Onneksi otetiin videolle, joka analysoitiin heti paikanpäällä. Ei se nyt NIIN huonon näköistä ollut kun palauteesta olisi uskonut, mutta seuraavan kerran tietää mihin kiinnitettään huomioita. Turoa ei jäljestäminen tällä kertaa kiinnostanut. Mielenkiintoisempaa nuuskuteltavaa löytyi puskista... Näillä jatketaan. Huomenna mätsäriin :)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Torsti erikoisnäyttelyssä

Torstin näyttely nro 2 (ensimmäinen virallinen) oli sitten SBCAK:n erikoisnäyttely Jämsässä. Onneksi saatiin Sanni mukaan ja esittämään Tootii kehässä
Lopputulos oli sitä mitä odotinkin: Erittäin Hyvä eli EH. Tässä arvostelu kokonaisuudessaan: "13 kk vanha mustavalkoinen. Hyvä sukupulileima, hieman lyhyt linjainen uros. Voimakas hyvän muotoinen pää. Hieman karvattomat silmänympärykset häiritsee. Oikea purenta. Hieman lyhyt kaula. Paremmat kulmaukset niin edessä kuin takana parantaisivat linjaa (?) Hieman niukka takaosa kokonaisuudessaan. Hyvä runko, liian niukka liikerata ja liikkeessa tulisi olla enemmän ulottuvuutta". Elina Haapaniemi
Tulos olin odotusten mukaninen, joten seuraavan kerran ehkä syksyllä.

Taas tapahtuu!!

Loman kunniaksi ajoimme Lietoon uusiin metsiin ja samalla tutustuttiin uusiin maalimiehiin. Torsti oli aika pätevä, vaikka itse sanonkin. Ensimmäinen pisto lähti ylämäkeen ja vaati aikamoista ratkaisukykyä, että pääsi   perille saakka. Otimme myös yhden tyhjän piston ja sekin onnistui lopulta oikein hyvin
 Tässä meikäläinen lähettää Turon matkaan..
 Ja sieltähän se maalimies löytyi patukan kanssa. Onneksi tämä Jonna-maalimies osasi leikkiä kunnolla
Viimeiselle pistolle sitten karattiin, mutta pääasiahan on, että oli hauskaa..
Ja Turo oli tietenkin tavoilleen uskollisesti aika ajoin aikamoinen "pelle hermanni". Maalihenkiöt löytyivät kuitenkin ja sehän se on pääasia 



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vihdoinkin kevät!

Vihdoinkin näyttää siltä, että kesä on tulossa ihan kohta! Lumet hävisivät nopeasti viikossa kun sää lämpeni ja saatii vesisateita. Ihanaa! Maastossa olemme harjoitelleet henkilöetsintää ja täytyy vain ihmetellä kuinka taitavaksi Torsti onkaan kehittynyt talven aikana. Tosin on kuin "iso eno" Tarmo, joka karkasi jo autolta radalle ja sieltä maalimiehelle ennen kuin ehdin lähettämäänkään. Esine-etsinnässä saamme tehdä vielä PALJON töitä: Torsti toki hakee esineen, mutta pitää sen itsellään ja menee kauemmaksi silppuamaan sen. Vaan mikäs kiire tässä!