maanantai 7. tammikuuta 2013

Vuosi 2013: halliharjoittelua ja pentukurssia

Vuokrasimme pienellä porukalla Malmilta hallipaikan ja nyt keskiviikkoisin pääsemme porukassa harjoittelemaan tottelevaisuutta. Ensimmäinen kerta oli Torstille pikkuisen jännä; seinän takana joku nosti ilmeisesti esteitä seinää vasten ja siitä aiheutui kumiseva ääni. Hallissa oli paljon hajuja ja tilanne oli uusi. Ensimmäisellä kierroksella vain leikittiin. Toisella kierroksella tehtiin jo hieman seuraamista ja eteenmeno. Nyt oli jo paljon hauskempaa! Onneksi halli on varattuna huhtikuun loppuun asti, joten voimme turvallisesti harjoitella koko kevään
 Sunnuntaina Torsti täytti 9 kk ja aloitimme Helsingin vetokoirakerhon pentukurssilla. Tietenkin arvioin matkan väärin ja myöhästyin 10 min alusta. Onneksi se ei haitannut, koska jokainen teki suorituksen erikseen. Torsti käyttäytyi todella hyvin ja saimme taas uusia vinkkejä treenejä varten. Kurssi jatkuu vielä 5 kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti